Perunan istutus

06/05/2018 09:00:00

Uusia perunoita mökkipuutarhasta, mikä ihana ajatus! Perunan istutus ja kasvatus on helppoa ja onnistuu myös mökkioloissa. Muutamalla vinkillä voit nopeuttaa perunasadon kypsymistä, vaikka et pääsisi istutuspuuhiin heti maan lämmettyä.

Perunan esikasvatus

Siemenperunat laitetaan itämään huhtikuussa ja varhaisperunaa pääsee istuttamaan toukokuussa, maan kuivuttua muokkauskuntoon. Perunaa on helppo idättää esimerkiksi munakennoissa. Siemenperunoita voi esikasvattaa myös mullassa, jolloin perunat alkavat kehittää itujen lisäksi juuria. Perunaa esikasvattamalla saadaan etumatkaa sadon kypsymiseen jopa pari viikkoa. Perunaa voi esikasvattaa varta vasten myynnissä olevissa pahviruukuissa, pestyissä maitotölkeissä tai vaikka parvekelaatikossa. Se on helppo napata mukaan mökille lähtiessään.

Esikasvatusastia täytetään mullalla noin puoleen väliin ja multa kastellaan hyvin. Siemenperunat painellaan tukevasti multaan idut ylöspäin. Astia siirretään valoisaan ja viileään paikkaan. Perunoita esikasvatetaan kahdesta neljään viikkoa, jonka aikana siemenperunoihin kasvaa hyvä juuristo ja vahvat naatit. Älä kastele perunoita liikaa, jotta ne eivät ala homehtua.

perunanistutus_perunanidatys_perunanesikasvatus.jpg

Munakennossa idätettyjä perunoita, pahviruukuissa esikasvatettuja siemenperunoita.

 

Perunan istutus

  • Perunaa viljellään usein kasvimaalla kohopenkissä. Viljely onnistuu yhtä hyvin myös viljelylaatikossa, ruukussa, ämpärissä, säkissä kuin vaikkapa vanhassa pärekorissa.
  • Viljelyastian tulee olla niin suuri, että sinne mahtuu riittävästi multaa, jotta juurilla on tilaa kehittyä. Kymmenen litran ämpäriin voi istuttaa muutaman perunan.
  • Jos astia on umpinainen, esimerkiksi sinkkiämpäri, tee pohjaan reikiä poraamalla. Astian pitää läpäistä vettä.
  • Peruna on kasvuolojensa suhteen vaatimaton. Parhaiten se viihtyy kuohkeassa mullassa.
  • Kylvä siemenperunat noin kymmenen senttiä syvään vakoon, parhaat idut ylöspäin. Peitä vako mullalla ja kastele.
  • Esikasvatetut perunat voi peittää kokonaan mullalla tai istuttaa niin, että osa naatista jää mullan pinnalle.
  • Kastele perunaa tarvittaessa kesän aikana. Usein perunalle riittävät kesäsateet. Säkki- ja ämpäriviljelyssä perunoita kastellaan säännöllisesti.
 
perunanistutus.jpg
 

Perunan multaus

Multaaminen tarkoittaa mullan lisäämistä taimien juurelle. Taimet tulee mullata, kun perunan varret ovat tulleet kunnolla esiin. Multaamalla mukulat pysyvät mullan peitossa, eikä valo pääse vihertämään perunoita. Vihertyneet perunat sisältävät myrkyllistä solaniinia, eivätkä kelpaa syötäviksi. Multaaminen myös parantaa sadon kokoa, poistaa rikkaruohoja ja kuohkeuttaa maata. Perunat kannattaa mullata pari kertaa kesän aikana.

 
perunanistutus_hallaharso.jpg

Peruna ei siedä kylmää. Suojaa kasvustoa hallaharsolla.

 

Peruna on hallanarka. Perunaviljelmän päälle levitetty hallaharso suojaa viljelmää kevään ja alkukesän kylminä öinä. Harso myös nopeuttaa perunasadon kypsymistä. Perunan satoaikaa voi pidentää kasvattamalla sekä aikaisia että myöhäisiä lajikkeita. Eri lajikkeilla on omat, herkulliset makuvivahteensa.

 
perunanistutus_perunakukkii.jpg
 

Milloin perunoilla pääsee herkuttelemaan?

Perunan kukinta kertoo, että juuristoon on kasvanut mukuloita. Tosin kaikki lajikkeet eivät kuki. Ensimmäiset maisteluperunat kaivetaan mullasta naattia nostamatta. Satoa voi korjata syötäväksi heti, kun mukulat ovat sopivan kokoisia. Satoa alkaa saada yleensä pari kuukautta istutuksesta.
Nosta mukulat ja huuhtele. Ohut kuori lähtee irti kevyesti peukalolla hieraisemalla. Keitinveteen tilliä, kypsennys kevyesti poreillen kiehuvassa vedessä ja suussasulava kesäherkku on valmis!

 

- Maria