Helppo mustikkapiirakka

08/13/2018 21:00:00

Rakastan leipomista, erityisesti helppoja ja nopeasti valmistuvia paistoksia ja piirakoita. Päiväkahvit herkun kera kuuluvat mökillä aina asiaan. Helppo mustikkapiirakka valmistuu yksinkertaisista aineksista simppelisti sekoittamalla.

Välillä on toki mukavaa taituroida kakkuja, joiden tekemiseen tarvitaan kaikki keittiöstä liikenevät kulhot ja kupit. Mutta etenkin mökkioloissa parasta on, kun taikinan ainekset voi sekoittaa yhdessä kulhossa ja työntää piirakan uuniin. Ilman turhia kikkailuja. Jääpähän enemmän aikaa kahvitteluun ja herkutteluun.
 

"Mutta etenkin mökkioloissa parasta on,
kun taikinan ainekset voi sekoittaa yhdessä kulhossa
ja työntää piirakan uuniin."
 

 
helppo_mustikkapiirakka_mustikat.jpg
 

Mustikan paras poiminta-aika on heinäkuun loppupuolelta syyskuun alkuun. Ja jos mökkitontilta löytyy pensasmustikoita, satoa voi noutaa vaivattomasti aina yhden piirakan verran. Piirakoiden ja muiden makeiden leivonnaisten lisäksi mustikka sopii mainiosti myös mehuihin, hilloihin, smoothien valmistamiseen ja aamupuuron joukkoon. Mustikat raikastavat juustosalaatin ja mehevöittävät leipätaikinaa. Suomalaisten metsien supermarja on siis varsin monipuolinen!

 
mustikkapiirakka_marjapiiras.jpg
 

HELPPO MUSTIKKAPIIRAKKA

Pohja (munaton):

3 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 tl jauhettua kardemummaa

2 tl leivinjauhetta

1/2 dl juoksevaa margariinia

2 dl maitoa

Päälle:

noin 4 dl mustikoita

 

Muruseos:

50 g margariinia

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

 

1. Tee pohja: Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon rasva ja maito, sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Taikina on melko löysää. Kaada se voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 26 cm) ja tasoita taikina lusikalla.

2. Ripottele mustikat pohjan päälle.

3. Nypi muruseoksen ainekset keskenään ja ripottele muru piirakan päälle.

4. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 20-25 minuuttia mökkiuunin tehosta riippuen.

5. Anna piirakan jäähtyä hieman ja tarjoa se vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

 

Jos mökin maustehyllyltä ei löydy kardemummaa, sen voi hyvin jättää pois. Vehnäjauhojen loppuessa kesken olen käyttänyt myös hiivaleipäjauhoja.

 
helppo_mustikkapiirakka_3.jpg
 

Maistuvaa mustikka-aikaa!


- Maria